Tärkein ilmaisumuotoni on erityisesti valogravyyri. Tekniikka on niin kutsuttu fotopolymeeri- / FP-kaiverrus. On vaikea määritellä tarkalleen missä minun paikkani on valokuvan, taiteen ja taidegrafiikka välillä. Itse haluan sanoa että teen grafiikkaa. Siksi näen valokuvan vain työkaluna ja lähtökohtana, jossa toisaalta koen muutoksen dokumenttivalokuvauksesta painotuotteeksi painamisen hetkellä taiteellisena tekona.  Taide, mysteeri ja aikasiirtymät syntyvät siinä.

Olen vuosien ajan työskennellyt niin kutsutun ImagOn / Riston-fotopolymeerikaiverrustekniikan kehittämisen ja tutkimuksen parissa. Grafiikkapiireissä on väitetty, että tämä tekniikka on toivoton, epävarma ja hatara. Tämä lausunto on haastanut minut ja asettanut rimaa haastavalle korkeudelle. Tavoitteenani on ollut osoittaa päinvastaista. Ei voi olla että jokin voi olla niin epävarmaa, ettei hyviä tuloksia voida toistaa. Kyse on vain seurannasta, rutiinista ja tarkkuudesta.

Mielestäni on välttämätöntä kehittää taidegrafiikkaa kohti tätä ultraviolettipohjaisen valotekniikan muotoa. Tämä vie taidegrafiikka uudelle aikakaudelle, jossa klassinen taidegrafiikka kohtaa taidevalokuvan ja taidegrafiikka ottaa lisäaskeleita kohti kestävää työtä.